top of page
  • Tuomas

Tuomas Tujulalle kaksijakoinen kauden päätös.

GT Open -sarjan kauden päätöskilpailu ajettiin 11-13.10 Italian Monzassa. Tuomas Tujulan viikonloppu oli hyvin kaksijakoinen, sillä sen sisään mahtui niin positiivista, kuin myös negatiivista.


”Lähtökohdat sarjan päätösviikonloppuun olivat mielenkiintoiset. Ajopari Frederik Schandorff oli pisteissä toisena, ja itse olin kolmantena. Frederik oli vain neljä pistettä kärkeä jäljessä.”


”Harjoituksissa haettiin paljon erilaisia säätöjä kisaa ja aika-ajoja varten. Tästä syytä emme vielä olleet kovin erikoisessa vauhdissa tässä vaiheessa.” Tujula kertaa.


”Ensimmäisessä aika-ajossa Frederikin ollessa puikoissa meille tuli ABS-järjestelmän, eli

jarrujenlukkiutumisenestojärjestelmän, kanssa ongelma. Aika-ajoa ei pystytty viemään täysipainoisesti läpi.”


Ensimmäiseen kilpailuun Schandorffin aloittaessa, VS Racingin Lamborghini lähti matkaan ruudusta 18 ja onnistui ylittämään maalilinjan seitsemäntenä, ja samalla voittaen luokassaan. ”Frederik vei oman stinttinsä mallikkaasti läpi ja tiimi onnistui taktiikan kanssa hienosti”. Schandorff siirtyi lauantain onnistuneen kilpailun ansiosta sarjassa pistejohtoon.


Sunnuntaina aika-ajossa Tujula pääsi itse puikkoihin ja onnistui ajamaan ruutuun kahdeksan. ”Vauhtia olisi ollut viidenkin joukkoon, nopeimmalle kierrokselleni osui ruuhkaa ja heti perään Aston Martin ajoi kovaa ulos ja toi punaiset liput radalle, mutta loppujen lopuksi se oli sama kaikille.”


Toiseen kisalähtöön ja samalla kauden päätökseen Tujula sai onnistuneen lähdön ja onnistui kilpailun alkupuolella nousemaan seitsemänneksi. ”Pystyin ajamaan takana olevilta karkuun ja pysyin samassa vauhdissa edellä ajavien kanssa. Tavoite oli antaa laitteet Frederikille sellaisessa asemassa, että hän pystyy tittelin itselleen hoitamaan.”


Kilpailu sai kuitenkin varsin erikoisen käänteen. ”Ajoimme sarjassa sijoituksesta SPS tiimin Mercedestä vastaan, mutta kilpailun puolivälin jälkeen SPS tallin sisar Mercedes, kolaroi Frederikin kanssa tahallisesti. Heidän autonsa vahingoitti meidän autoamme sen verran, että viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Lamborghinimme sanoi sopimuksensa irti ja tuloksena oli keskeytys.”


”Tiimi teki vastalauseen toisen tiimin toiminnasta, ja asia menee jälkikäteen käsittelyyn. FIA:n ihmiset päättävät sitten mikä on ratkaisu. Omaan sijoitukseen päätös ei tule vaikuttamaan, olen sarjassa neljäs kuljettajien välisissä pisteissä, mutta tiimin ja ajoparin mestaruudesta he tulevat päättämään.”


Kausi oli kokonaisuudessaan Tujulalle onnistunut. Hän liittyi sarjaan mukaan kesken kauden, ajoi neljä viikonloppua seitsemästä ja kisalähtöjä kertyi kahdeksan, joista voittoja neljä. Tavoitteena Tujulan aloittaessa oli auttaa tiimiä ja Schandorffia taistelemaan mestaruudesta, siinä onnistuttiin. Tarkempi yhteenveto kaudesta on luvassa myöhemmin, nyt katseet on jo suunnattu tiukasti ensi kauteen.



bottom of page