- Tuomas
Tuomas Tujula menetti kauden avausvoiton Italiassa viimeisellä kierroksella
Lamborghinin kuljettaja-akatemiassa ajava Tuomas Tujula, 23, sekä hänen ajajaparinsa Japanin Yuki Nemoto joutuivat tyytymään Italian Super GT Sprint-sarjan Mugellon osakilpailussa kakkossijaan. Sarjan yhteispisteissä Tujulan autokunta #19 nousi jaetulle toiselle sijalle.
Lamborghinin kuljettaja-akatemiassa ajava lappeenrantalainen Tuomas Tujula ajoi Italian Super GT Sprint -sarjan osakilpailussa Mugellossa toiseksi. Paalupaikalta kilpailuun startannut kaksikko taisteli voitosta loppuun asti. Vajaat 20 minuuttia ennen kilpailun päättymistä Tujula oli jo matkalla selvään voittoon. Ero kakkosena ajavaan oli jo kymmenen sekunnin luokkaa, kun kanssakilpailijan ulosajon takia turva-auto kutsuttiin radalla ja selkeä etumatka kuihtui letkamuodostelmaan.
Uusintalähdössä Tujula menetti hetkellisesti johtoasemansa, mutta taisteli sen vielä saman kierroksen aikana takaisin. Tämän jälkeen suomalaiskuljettaja kellotti kahdesti kilpailun nopeimman kierrosajan ja kasvatti johtoasemansa viimeiselle kierrokselle lähdettäessä reiluun sekuntiin.
Tämän jälkeen huono onni astui jälleen kuvaan mukaan. Edessä oli useita kierroksella ohitettavia, joiden hidastelun takia Tujula joutui hidastamaan ja Audi Sport Italia #12 autokunta pääsi suomalaiskuljettajan imuun ja lopulta ohi.
- Kohta loppuu jo usko omaan tuuriini. Hyvä kisa meiltä, mutta kun ei niin ei. Yuki (Nemoto) ajoi hyvän oman stintin, hänellä oli rengaspaineiden kanssa ongelmia. Tiimimme otti automme oikealla hetkellä kuljettajan vaihtoon ja saimme tehtyä suhteessa muihin hyvän pysähdyksen.
- Omalla ajovuorollani varoin tekemästä tyhmiä virheitä. Meillä oli hyvä kyyti tänään. Sain kasvatettua eron kärjessä kertaalleen jo kymmeneen sekuntiin. Tilanne taakse oli hyvä, kunnes turva-auto tuli radalle. Uusintastartti onnistui sekin hyvin. Olen tyytyväinen omaan ajooni, sillä sain kärjessä paineen alla kasvatettua eroa muihin. Virheetön kisa, joka oli kontrollissani, mutta sitten viimeisellä kierroksella neljännen kerran kierroksella ohitettavat GT4-luokan autot olivat edessäni, he sulkivat ajolinjan ja voitto oli sitten siinä. Ei siinä itse pystynyt tekemään mitään, Tujula harmitteli.
Huomenna sunnuntaina ajettavaan viikonlopun toiseen Sprint-kilpailuun Tujula starttaa ruudusta 10.
- Aika-ajossa aika-ajokierrokseni meni punaisten lippujen takia piloille, jonka jälkeen vesisade yltyi. Kymppiruutu on siihen nähden hyvä. Automme on hyvässä iskussa, joten huomennakin on kaikki mahdollisuudet nousta ylös. Sitä ainakin yritetään, Tujula lupaa.
Viikonlopun toinen 50 minuutin ja yhden kierroksen mittainen Sprint-startti kilpaillaan Mugellon moottoriradalla huomenna sunnuntaina alkaen klo 15:20 Suomen aikaa.
(teksti: Marko Mäkinen, valokuvat: Acisport)
Tuloksia; ITALIAN SUPER GT Sprint 1 Mugello, Italia:
1. Audi Sport Italia #12 (Riccardo Agostini (ITA), Mattia Trudi (ITA)) Audi R8 LMS: 52:54.489
2. Vincenzo Sospiri Racing #19 (Tuomas Tujula (FIN), Yuki Nemoto (JPN)) Lamborghini Huracán GT3 Evo: + 0.600
3. Vincenzo Sospiri Racing #63 (Danny Kroes (HOL), Leonardo Pulcini (ITA)) Lamborghini Huracán GT3 Evo: + 3.467
Epävirallinen pistetilanne Italian Super GT Sprint Cup 3/8 osakilpailua:
1. Audi Sport Italia #12 Audi R8 52
2. Vincenzo Sospiri Racing #19 Lamborghini 27
3. AKM Motorsport #27 Mercedes-AMG 27

